Oli elokuu ja illat viilenivät jo. Aurinko oli laiska, se laski aikaisemmin kuin alkukesästä. Kuu oli kaunis, poikkeuksellisen kaunis hämärtyvässä illassa. Martta oli kuullut kuun salaisuuden. Kuu valehtelee aina. Totuuden saa tietää, jos piirtää kuun sirppiin suoran viivan. Jos siitä tulee C-kirjain, niin kuu pienenee. ja jos siitä tulee D-kirjain, niin kuu kasvaa.
Martta tunsi C:n ja D:n- Hän osasi lukea ja oli käynyt kiertävässä koulussa, joka kokoontui kylän varakkaissa taloissa. Kanttori oli laulattanut lasten kinkereitä, ja kertonut, että lauluissa ja ihan oikeassa elämässäkin oli Cresendo-vaiheita, jossa kaikki menee nopeasti ja sutjakasti . Ja sitten diminuendo vaiheita, jotka menevät hitaasti.
Syksy oli selvästi cresendo, kasvava aika, kiireen ja korjuun aika. Korjuu oli sitä, että niitettiin heinät, vietiin ne latoon, koottiin viljat aittojen laareihin, poimittiin marjat ja sienet ja suolattiin ja kuivatettiin kaikki, mikä oli mahdollista hoitaa tällä tavalla.
Martta oli kaikessa mukana. Joskus hänet lähetettiin marjametsälle. Ensin mustikkaan, sitten puolukkaan ja karpaloita poimimaan. Ja syksy oli Martan lempiaikaa. Sai käydä metsässä. Suoseudulta löytyi muuraimia. Ja mesimarjoja ja mustikoita. Mustikat olivat suuria, löytyipä paikka, jossa oli valkoisiakin mustikoita, Mutta maistuivat ihan samalta. Värillä ei ollut niin väliä, vaan maulla. Ja valkoiset mustikat maistuivat yhtä hyvitä kuin mustat. Martta painoi paikan mieleensä, ja päätti seuraavanakin syksynä tulla poimimaan valkoisia mustikoita. – Ja ahomansikoita, joita oli uskomattoman paljon. Ja sieltä täältä pilkisti tatti tai keltainen sieni, molemmat syötäviä. – Martta tiesi, että isä Emil ei piittaisi sienistä. ”Ketunruokaa”, hän huokasi, mutta söi tietämättään vaimonsa Fridan kastiketta ja luuli sienenpaloja lihaksi.
Tällaista elämä oli Bisan mailla kauklahdessa silloin joskus, kolme, neljä ihmisikää sitten.
Martta oppi lukemaan, kirjoittamaan ja hoitamaan karjaa ja valmistamaan hyvää ruokaa. Hän rakasti kotiaan ja vanhempiaan. Hän kutoi 16-vuotiaana kangasta, mattoa ja pellavaa. Piti saada kapiot ja ryijy myös, Elija odotti innokkaana vastausta kahteen kysymykseen. Hän oli käynyt isän luona etukäteen- Johan oli luvannut, mutta Martan silmissä oli ollut sama kiilto samana iltana. Ujosti hän ojensi kätensä. – Kihlat on täällä ja ensi kesänä mennään naimisiin, Martta!
Martan morsianaika oli työtä täynnä, Peitot, lakanat, matot, ryijyt, raanut. Pyyhkeet, saunavihdat, paidat, morsiusvaatteet. Joskus tuntui, että kaikkea oli liikaa. Piti päästä kävelemään Peringin metsiin kallioille ja soille. Ja siellä tuli karhu vastaan. Mutta karhu nuuhkaisi ainoastaan ja kääntyi. Martta seisoi kuin ruiskuhilas ja karhu kääntyi pois. Molemmat tiesivät, että ei nyt eikä koskaan. Metsänpeikkoa ei ollut näkynyt, mutta karhu riittävästi. – Jos kumpikaan ei hyökkää, niin molemmat väistävät.-
Marja-Liisa Nokelainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti